Avajaisillan huipennus: Tosi Talent Show!

Uusitun Helsingin toimipisteen avajaishumun jälkeen oli aika toivottaa tervetulleeksi iltajuhlaan parisen sataa kutsuvierasta. Respectan Helsingin klinikan tilat olivat täyttyneet sadoista ilmapalloista ja koristeista ja illan Pippalot-bändi viritteli ensimmäisiä vieraita juhlatunnelmaan. Tervetuliaissanojen jälkeen vieraat nautiskelivat buffet-pöydän antimista, kunnes lopulta pääsi vauhtiin myös illan odotetuin tapahtuma, Tosi Talent 2008-kisa. Meno ja meininki yltyi todelliseksi taisteluksi, sillä hulvattomia esityksiä nähtiin yhteensä kuusi.

Järkkymätön tuomaristo:

Saga-Sport Oy:n Matti Kyyrä, Bauerfeind Nordic AB Finlandin Peter Karlsson ja Otto Bockin Juha Kuusisaari toimivat illan järkkymättöminä tuomareina. Esitysten taso oli kuitenkin niin huumaava, ettei tuomaristo joutunut juurikaan irvistelemään.
Leidit landelta

Loistokkaista esityksistä voiton vei tuomariston yksimielisellä päätöksellä Nummelan terveysaseman Leidit Landelta-esitys. Hemaisevat Lea Laven, Marion Rung, Paula Koivuniemi ja Katri-Helena eivät jättäneet ketään kylmäksi.
Ninan tanssi

Toiseksi sijoittui Laakson sairaalan madonnamainen tanssija-Nina, joka mykistävällä taituruudellaan ja notkeudellaan sai tuomariston haukkomaan henkeään.

Kolmannelle sijalle itsensä lauloi KuntoutusORTONIN Peetu, jonka heittäytyminen ja eläytyminen kappalevalintaansa Hyvää yötä ja huomenta osoitti todellista laulutaitoa.
Fantastic FOUR – Respecta Sales Department

Respectan oma Helsingin myyntiryhmä osallistui myös kisaan ammattiyleisöä naurattaneella ”Maksusitoumus-räppi” -esityksellä. Kokoonpano Fantastic 4 heitti kehiin annoksen nasevaa räpäytystä ja pisti yleisön nauruhermot koville. Valitettavasti tuomaristo ei lämmennyt esitykselle niin paljon kuin Helsingin henkilökunta.
Tikkurilan TA:n bilehiletytöt

Tosi Talent 2008 -kisan lisäksi palkittiin Paras Bilehileryhmä. Voittajiksi selviytyivät jo valmiiksi hienoihin kruunuihin sonnustautuneet Koivukylän fysio- ja toimintaterapian tytöt.

12. kesäkuuta 2008 kello 14.24
hei,
Bilehileryhmässä oli Koivukylän fysio- ja toimintaterapian “tytöt” (ei Tikkurilan)!
t. sanna
13. kesäkuuta 2008 kello 10.34
Hei!
Kirjurilla oli näköjään mennyt TA:t sekaisin. (Vantaata kuitenkin)
Korjaamme Koivukylän tytöt ansaitsemalleen paikalle ensitilassa.
PS. ja kuvat on tulossa!