Polvituki palautti ilon elämään
Maanantaina 8. syyskuuta 2008
Jos liikunnallisesta elämäntyylistä loppuu yllättäen vauhti kesken, eikä sen myötä mielikään jaksa juuri ilakoida, mitä silloin on tehtävissä? Artroosi eli nivelrikko saattaa tuntua tuomiolta, mutta elinkautisesta ei välttämättä olekaan kyse. Ei, jos on polvitukeen uskominen.
Rikospoliisi Matti Kauppinen on matkalla Amerikassa vuonna 1976 ja jalassa ovat vanhat rullaluistimet. Yllättäen Matti kaatuu ja hänen toinen jalkansa vääntyy pahasti.
“Kuului sellainen outo pamaus ja arvelin, että jotain siellä meni rikki”, kertoo Matti.Aikaa myöten paljastui, että oikeasta polvesta oli haljennut kierukka, joka lopulta poistettiin. Intohimoiselle SM-tason lentopallon pelaajalle diagnoosi oli kova kolaus. Urheilijan luonteella ei vauhtia tiputettukaan ihan helposti. (more…)

Respecta Oy on avannut uuden myymälän ja apuvälineklinikan vastaanoton Lahdessa. Respecta-myymälä sijaitsee keskeisellä paikalla, osoitteessa Saimaankatu 14, Lahden TCR Fysteamin tiloissa. Myymälän monipuoliseen tuotevalikoimaan kuuluu laadukkaita tuotteita liikkumisen, itsenäisen kotona selviytymisen ja hyvinvoinnin tueksi. Lisäksi tiloissa toimii Respectan apuvälineklinikan vastaanotto erillisinä vastaanottopäivinä.
Respecta haluaa vastata asiakastoiveisiin ja leikata käsittely- ja toimituskustannuksiaan. Tilasimme suoraan valmistajalta Respectalle toimitettuna täyden kontillisen uusimpia Breeze- ja Active-rollaattoreitamme.
Hyvä Ikä 2008 on vanhustyön monipuolisin tapahtuma, joka esittelee uudet ratkaisut, tuoreimman tiedot ja viimeisimmät tuotteet ikäihmisten, heidän omaistensa ja alan ammattilaisten parhaaksi.