Pyörätuolien vaihtokampanjalla tuetaan hyväntekeväisyyttä

pt-vaihtoRespectan perinteeksi muodostunut pyörätuolikampanja starttasi jälleen huhtikuun puolessa välissä. Kampanjan juuret ulottuvat Proteesisäätiön aikaiseen ensimmäiseen  vaihtokampanjaan vuodelta 1998. Mallit ovat muuttuneet, mutta palautuneet pyörätuolit on aina toimitettu johonkin humanitääriseen kohteeseen. 

Toteutimme ensimmäisen pyörätuolikampanjan todellakin Proteesisäätiön aikana  paikallisesti Pohjois-Suomen alueella. Silloinen tuote oli Onnimanni- pyörätuoli. Sellaisia viininpunaisia pyörätuoleja näkee vieläkin  sairaaloiden ja vanhainkotien käytävillä”, kertoo Respectan liikkumisen apuvälineiden tuotepäällikkö Juha Matila.

pt_huoltoaSeuraava vaihtokampanja vuonna 2000 oli jo valta-
kunnallinen ja aloitimme silloin humanitäärisen lahjoitustoiminnan. ”Muistaakseni sen vuoden vaihtotuolit toimitettiin mm.  Eritreaan ja Ghanaan avustuskontissa. Respecta  järjestää pyörätuolien vaihtokampanjan nyt seitsemättä kertaa ja tällä kertaa avustuskohteet ovat Virossa Humanitäärinen Idän-Työ ry:n kautta”, kertoo Juha.

Action3 495,-”Pyörätuolien vaihtokampanjan idea syntyi päässäni ja pakkohan se oli toteuttaa. Ajatuksena oli se, että sairaaloiden ja terveyskeskusten varastoissa lojui vanhoja, melkein hylättyjä pyörätuoleja yllättävän paljon. Päätimme ottaa vanhat tuolit vaihdossa meille takaisin ja lahjoittaa käyttökuntoiset hyväntekeväisyyteen”, tarinoi Juha vaihtokampanjoiden alkutaipaleesta ja jatkaa:

”Osa pyörätuoleista on toimitettu suoraan kierrätysromuksi, mutta käyttökelpoiset tuolit on kunnostettu ja huollettu ennen avustuskohteisiin toimittamista. Tässä työssä meillä on apuna ollut myös yhteistyökumppaneita ja opiskelijoita.

Pekka Homroos ja myyntipäällikkö Kai MustalahtiMeillä on vuosien varrella ollut monta mukavaa yhteistyökumppania ja kaikki ovat olleet erittäin kiitollisia Respectan avusta. Olemme tehneet yhteistyötä mm. Turun YK-yhdistyksen, SPR:n konttikeräyksen,  Huittisten sekä Kouvolan seudun invalidien ja Riihimäen kirkon ulkomaanavun kanssa. Nyt tietysti toivomme saavamme mahdollisimman monta käyttökuntoista pyörätuolia lahjoitettavaksi, lopettaa Juha Matila ja kiittää jo etukäteen kampanjaan osallistuvia.

Jätä vastaus